”EIKÖ TOI KUSKI OSAA AJAA?” TOTUUS PONIRAVIURHEILUSTA

IMG_0264

Suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa tulee olla tietyt arvot ja itsestä saa näyttää vain tietyn osan muille. Ihmiset kasvatetaan miellyttämään toisia, eikä massasta saa poiketa ilman seurauksia. Monet tähän leimaan tyytymättömät kaipaavat jonkinlaista helpotusta. Oli se sitten lakia rikkovat teot, luonteen tai käytöksen tietoinen muuttuminen tai muita pimeille poluille johtavia pakokeinoja arjesta. Joillekin se helpotus onneksi on taas aivan tavallinen harrastus, mutta onko se harrastus kuitenkaan enää helpotus ja pakokeino arjesta..?

Olen harrastanut omien ponien kanssa poniraviurheilua aina vuodesta 2013 lähtien. Minulla ei siis ole tietoa aikaisemmista vuosista, enkä voi itse verrata niitä ”vanhoja hyviä aikoja” näihin omiin harrastevuosiin. Olen kuitenkin tässä yli neljän vuoden harrasteajalla huomannut poniraviurheilun piilossa olleen puolen. Ajattelin purkaa tänne blogiini omia kokemuksiani poniraviurheilun parista, jonka lisäksi olen saanut muutamia anonyymejä kertomaan heidän kokemuksistaan tämän ”hienon” lajin parissa. 

Yritän pitää kaikkien henkilöllisyydet salassa, mutta henkilöitä ei ole vaikea tunnistaa kertomani (sekä muiden kokemuksien) perusteella. Mahdollinen kommentointi pidetään asiallisena! Pahoittelen etukäteen mahdollisesti joitakin jyrkkiä sanoja.

IMG_20161119_142350

1U2C3514 (2)

Näiden kahden yllä olevien kuvien aikaero on todella suuri. Mustan ponin kärryillä istun vuonna 2013, kun olin juuri päässyt poniajoluvan volttauskokeen läpi. Alempi noista kahdesta on otettu syksyllä 2017, kun olin ajamassa C-ajoluvan pääsykoetta. Niiden välillä on siis neljä vuotta ja siinä ajassa on tapahtunut todella paljon. Muutakin, kuin elopainoni lisääntyminen. 

Vuonna 2013 kun sain ponikortin, minulle ruvettiin etsimään omaa kilpaponia. En vielä silloin tiennyt raviurheilusta lähes mitään muuta, kuin korttikurssilla kerrottua sisältöä. Samalla korttikurssilla oli ohjastajiksi pyrkiviä lapsia, joiden vanhemmat olivat ravi-ihmisiä. Tällaista lähtötaustaa minulla kun ei ollut, niin aloitukseni kurssilla oli aika heikko. En näiden seikkojen takia kokenut kuuluvani ryhmään, jonka lisäksi siinä vaiheessa minulla oli koulukiusaamisen jäljiltä todella huonot sosiaaliset taidot. 

Pääsin kuitenkin kurssin läpi ja sain ajoluvan. Tästä alkoikin oma ”paskamäkeni” tämän niin ihanan lajin parissa.

31.7 018

Ensimmäinen oma ponini oli shetlanninponitamma Yiazmiin. Se voitti ensimmäisen lähtönsä meiltä, lähestulkoon tuiki tuntemattomana. Sen seuraavista voittostarteista kuhistiin etenkin 2014 Hevostalli.netissä, mutta itse en ollut vielä löytänyt tähän internetin syvään anonyymejä pulppuavaan koloon. Sekin aika tuli lopulta ja sen siivittämänä sekä blogini takia sain todella paljon ka*kaa niskaan ponikuskeilta. Olin iloinen oman ponini voitoista, enkä tiennyt silloin sitä, että oman ponin pärjäämisistä ei saisi olla iloinen.

Olen saanut varoa nuorempana (vuosina 2014-2015), etteivät samanikäiset kokeneet ponikuskit ajaneet silloin ponini tai kärryjeni päälle. Kerran meihin osui voitosta hurmioituneena eräs ponikuski, jonka vuoksi kärryjeni vasen pyörä vaurioitui. Varikolla sain kuulla todella paljon mielenkiintoisia juoruja minusta. Myös usein nuorempana minulle lähetettiin screenshotteja viesteistä, joita toiset ponikuskit olivat kirjoittaneet ponistani tai minusta. Lajin lopettaminen oli lähellä, ja olin nuorempana todella hajalla. Kilpailu vähentyi lopulta todella paljon, eikä motivaatiota ollut kuin kotiajeluihin. 

En kuitenkaan lopettanut ja kasvatin itselleni selkärangan. Olen nykyään oppinut näiden kuskien harmiksi nauramaan heidän jutuilleen, eivätkä minua hetkauta heidän herjat. Nykyäänkin välillä muutama harva ponikuski eksyy kommentoimaan blogiini, mutta esimerkiksi edellisen ponikuskin henkilöllisyys saatiin alle tunnissa selville. Tämä kyseinen henkilö vaivautui blogiini kommentoimaan väärää minusta riippumatonta valjastusta. Hän on viestien perusteella vaivannut muitakin kuskeja, eli en ole ollut ainoa.

Jaska ja alli 105

Pyysin Snapchatissa (kylmaunelma) ponikuskeja lähettämään minulle heidän kiusaamiskokemuksiaan tämän lajin parista. Viestejä tuli harmittavan paljon, etenkin nuorilta ohjastajilta. Tässä yksi esimerkki: eräs nuori ponikuski oli elämänsä ensimmäisessä startissa kokemattomalla ponillaan. Heidän vuoksi lähtö uusittiin, mistä eivät kokeneemmat ponikuskit pitäneet. Eräs varsin äkkipikainen sekä hyvin pärjännyt ponikuski oli nälvinyt jälkeenpäin tälle ensimmäistä starttiaan ajavalle nuorelle lähdön uusimisen takia. Uudelle kuskille jäi todella paha mieli lähdöstä, eikä hän ole sen kummin enää ajanutkaan. Jokaista jännittää ensimmäisessä startissa, eikä se ole kellekään syy haukkua ketään. 

Muutama oli minulle kertonut päivistä, jolloin heidän elopainoa on pilkattu puolin ja toisin. Asialla arvatekin jo nämä vanhemmat ponikuskit. Ymmärrän kyllä sen, että isompikokoisilla saattavat esimerkiksi hevoset pysyä paremmin käsissä, mutta ponit nyt ovat kaikki niin pieniä. Jos 10-vuotias saa ajoluvan, hän ei ole niin pieni- tai suurikokoinen, ettei pystyisi ajamaan edes shetlanninponeja. Jokaiselta voi poni lähteä käsistä, jopa niiltä 16-vuotiailta shettiskuskeilta.

Jos ponilla on ollut ongelmia sen terveyden tai luonteen kanssa, se ei ole aina valmentajan syy. Sain kuulla kokemuksia, joissa ohjastajien tekemisiä on tarkkailtu aivan pilkunviilaukseen asti ja ponin hyvinvoinnilla ei ole joillekin ollut väliä. Voitosta voittoon kulkevien kuskien päähän ei välillä tunnu mahtuvan se, että tärkeintä on ponin hyvinvointi ja harrastuksen mukavuus. Näille anonyymeille on ollut tärkeintä se, että poneille valmentautuminen on ollut mukavaa. Kuskeilla motivaatio harrastamiseen aika lähellä nollaa.

IMG_0009

Fyysistäkin kiusaamista on ollut tallikavereiden toimesta. Erään kertojan mukaan hänen tallikaverit olivat sabotoineet heidän ajolenkkejään, puhkoivat ajokärryjen renkaita sekä varastivat ja piilottivat kyseisen henkilön tavaroita. Tämä kiusaaminen on kaikista brutaaleinta, eikä todellakaan ole millään tasolla hyväksyttävää.

Esimerkkejä olisi vielä, mutta postauksen pituuden takia otetaan enää yksi. Montekuskit ovat vähintään jokainen saaneet ka*kaa niskaansa, jopa ihan älyttömistäkin syistä. Pidemmällä haukkumisella ihmisten itsetunto murenee palasiksi, mikä pahimmillaan sairastuttaa henkilön masennukseen. Onko harrastuksesta enää jäljellä yhtään sitä helpotusta, vai onko tämä laji mennyt vain kireäksi p*skanvälttelyksi?

Mitä kuuluisampi olet tämän lajin parissa, sitä vähemmän kuulet puhuttavan sinusta pahoja asioita. Joka ikisellä ei ole varaa moniin kymmeniin poneihin tai vanhemmilla ravitallia. Ymmärrän sen, että ihmiset ovat ylpeitä omaisuudestaan tai perheestään, mutta se ei oikeuta millään tasolla muiden haukkumiseen. Pissan noustessa päähän ihminen saattaa sanoa mitä tahansa. Ajokielloistakin kohistaan sitä enemmän, mitä vähemmän sinulla on vaikutusvaltaa lajin parissa.

IMG_0010

Lähdöissä saat varoa, ettei ajamasi ponin kärryjä rikota ajamalla päälle. Ponin ääniherkkyyttä käytetään myös hyödyksi, sillä muutamilla kuskeilla on tapana huutaa kilpakumppaneiden ponien korvien juuressa. Poniraviurheilu on mennyt liian vakavaksi, eikä lajin yhdistys ole tehnyt mitään sen selvittämiseksi. Kyseessä on lasten sekä nuorten laji, mikä on muuttunut nykypäivinä poikkeuksellisen vahvojen kilpailuviettien omaavien nuorten verenhimoiseksi kamppailuksi lähtöjen voitosta. Toisten omaisuutta ei enää kunnioiteta, eikä ponien turvallisuudesta lähdöissä huolehdita.

Poniohjastajista etenkin kolme nimeä on noussut esille hyvinkin paljon ja yksi, joka ei ilmeisesti aja enää, mutta seuraa lajia aktiivisesti. Jos joku tunnistaa itsensä näistä yllä mainituista esimerkeistä, nyt olisi aika jo herätä. Te ette tule saamaan uusia harrastajia tuolla käytöksellä muita kohtaan. Jos kaverin kanssa naureskelette toisten poneille tai kuskin ajotaidoille varikon reunassa, ei teidänkään maine säily kauaa.


Sain innoituksen postaukseeni erään muita kiusanneen ponikuskin kommentista, jossa hän kertoo poniraviurheilun olevan hieno laji. Pohdin sitä vastausta ja tajusin, että tämä laji on hieno vain näistä huippukuskeista sekä poniäideistä, joiden kullannuput pärjäävät. Kaikki kärkinimiin kuuluvat ponikuskit eivät ole kuitenkaan onneksi tällasia, nimittäin tiedän yhden reilusti kilpailevan ponikuskin. Hän ei tosin enää aja shetlanninponeilla, mikä on harmi.

Olen itsekin sanonut joillekin todella pahasti nuorempana, paikatakseni sosiaalisia taitojani. Sosiaalisen median sekä etenkin blogin kautta olen kasvanut ja oppinut pitämään omat negatiiviset tunteet sisälläni. En ole enää samanlainen, mitä tämän lajin aloitettuani, mutta en koe tarvetta ”puhdistaa mainettani”. En nimittäin ole kenestäkään tämän lajin harrastajista riippuvainen, enkä koe vahvaa miellyttämisen tahtoa kuskeja kohtaan.

Aamen!

14 thoughts on “”EIKÖ TOI KUSKI OSAA AJAA?” TOTUUS PONIRAVIURHEILUSTA

  1. On totta, että laji on muuttunut ja muuttumassa yhä enemmän totiseksi ja mielipiteitä on monia. En kuitenkaan ymmärrä, onko postauksesi tarkoituksena yrittää lopettaa koko poniraviurheilu ja kuopata sen viimeisetkin maineenrippeet lopullisesti? Miksei postauksessa ollut mitään ehdotuksia, miten lajin mainetta voitaisiin parantaa, vaan koko postaus oli pelkkää paskanjauhamista ponikuskeista? Voin sanoa että läheskään kaikki kuskit eivät tuollaisia ole, joten en haluaisi yleisettävän.
    Sinäänsä kiva että otit aiheen puheeksi, mutta onko järkeä saada vain someraivoa aikaan, kun samaan aikaan pystyisit vaikuttamaan ja antamaan ehdotuksia jotta saataisiin harrastuksesta ja lajista kaikille kivempi?
    Itse en ole huippukuski enkä poniäiti jonka kullannuput pärjäävät, mutta olen silti sitä mieltä että laji on hieno VAIKKA varjopuoliakin löytyy, niinkuin kaikista muistakin lajeista. 🙂

    1. Ehdotuksia toki olisi, mikäli nämä kuskit suostuisivat myöntämään virheensä. Tiedostan kuitenkin, että tätä ei tule tapahtumaan, joten jätän suosiolla kehitysideani omaan päähäni. 👍🏻

      Kyseistä aihetta en ole kenenkään nähnyt ottavan puheeksi, koska omalta osaltaan jotkut eivät uskalla, eivätkä raviblogit ole kovinkaan yleisiä. Itse näin parhaaksi ottaa asian esille, sillä en koe minkäänlaista miellyttämisen halua näitä muita kiusanneita kuskeja kohtaan.

  2. Minä en ole huippukuski eikä minulla ole tallissa voittokoneita, ponini ovat todella usein häntäpäässä, mutta silti pidän tästä lajista. Tykkään ajaa kilpaa, vaikka menestystä ei tule. Raveista saa tuttuja joita näkee aina raveissa, joten raveihin on aina kiva mennä. On ikävää että kiusaamista esiintyy, mutta valitettavasti sitä esiintyy monessa muussakin lajissa.

    1. Koskaan ei voi tietää, mitä selän takana puhutaan. Usein sitä luulee kavereiksi, mutta sen jälkeen saakin kuulla selän takana puhuttavan pahaa. Kiva, että edes muutamille laji on mukava!

  3. Itsellä löytyy yksi raviponi, jolla ajelen kilpaa suht hyvällä menestyksellä. Olen siis ajanut kilpaa 5 vuoden ajan yhteensä noin 60 starttia enkä ole joutunut kohtaamaan kiusaamistilanteita (tai sitten en ole vain huomannut) ikinä vaikka en ole todellakaan mikään tunnettu tai kärkinimiä vaan ihan tavallinen kuski siinä missä muutkin.
    Voitosta useat kuskit onnittelevat kun ollaan maaliin tultu. Toki en yhtään epäile että näitä kusipäisiä “huippunimiä” löytyy, mutta voiko olla, että pienemmillä paikkakunnilla ei kilpailla niin verenmaku suussa kuin vaikka esim vermossa tai muilla isoilla radoilla?
    Uskon, että pienimpiä harrastajia arvostellaan enemmän, jos eivät muka osaa voltata tai käskeä ponia. Itse en arvosta nuoria, jotka ovat juuri näitä 10 ponin omistajia joiden vanhemmilla on ravitalli ja puitteet kunnossa viimeisen päälle ja kehtaavat vielä arvostella, että mitenkä jollain ponilla on vääränväriset varusteet ja kuskilla ei ole mitään tietoa mistään. Ajatukset voi pitää omassa päässä eikä huudella pitkin kyliä.

    Hieno juttu että otit asian puheeksi, vaikka itselle oli uutta että tämmöstä tapahtuu. Muistetaan pitää tämä homma harrastuksena, kun ei palkinnotkaan kata välttämättä edes matkakuluja! Hevosiin siirtessä tehkää mitä haluatte, siellä on sentään kokeneet raviukot vastassa eikä mitkään pikkulapset, jotka eivät uskalla sanoa vastaan… Järki käteen ihmiset!!

  4. Mullahan on itellä aivan tosi hyvin pärjännyt poni ja just saanu kuulla paljp sitä kuin ylimielinen on jos iloitsee ponin pärjäämisestä. Kuitenki näitä paria ihmispaskaa lukuunottamatta mulle ollaan oltu lajin paris tosi mukavia ja tietty pyrin itekkii oleen muille

    1. Pieni vainu, ketä saattaisit olla. Ihan törkeetä tuo käytös, mulla oli täysin sama tilanne, kuin sulla. Tarkotuksella ei tarvii olla huono! 😒

  5. Ikävä kuulla, että poniraviurheilun puolellakin on noin ikävää käytöstä. Itse en harrasta raveja, en ponien enkä hevosten puolelta, mutta halusin vain sanoa sen, että mulle tämä kiusaaminen tuli täytenä yllätyksenä. Näin ulkopuolisena, vain satunnaisesti raveja seuraavana ihmisenä olen aiemmin saanut täysin eri käsityksen: ulospäin on näyttänyt vain siltä, että poniravit on mukava harrastus ja poniporukka on “yhtä suurta perhettä”. Rohkeaa, että uskalsit tuoda esille myös tämän puolen.

    1. Ulkoapäin siltä saattaa näyttääkin, mutta sisällä esitetään toisille kavereita ja puhutaan selän takana pahaa. Niin se nykymaailma harmiksi tuntuu menevän 😔

    2. Kyllähän me poniharrastajat sinänsä ollaan sitä “yhtä perhettä”, viakka jotku ei osaakkaa käyttäytyä, suurimmaks osaks ainaki mulle ollaa oltu tsemppaavia ja auttavaisia, toki ajan kyl ihan eri puolella suomea mitä esim. Katri

      1. Oletan nyt, että ajat pääsääntöisesti pohjoisessa. Siellä pienemmät piirit, eivätkä sinne ryhmity nämä kärkinimet. Etelässä et voi ajaa, kuin harvoin lähdön ilman näitä ”menestyjiä”. Kiitos kuitenkin kommentista!

  6. Harmillisen paljon on Suomeesa nykyään kiusaamista poniraviurheilun yhteydessä.
    Minulla on kumminkin ollut todella mukavat startit joita vain kaksi onkin, sillä ensimmäisessä startissa oli eräs kiltti tyttö joka auttoi minua volttaaman ja voiton jälkeen melkein kaikki samassa startissa ja seuraavissa starteissa olleet onnittelivat voitosta.

    Seuraavaasa startissa tultiin neljänneksi ja siinäkin monet onnittelivat että poni juoksi hienosti.
    Itsellä siis ei kokemusta kiusaamisesta raviurheilun suhteen ole, mutta tiedän, että kiusaamista on harmillisen paljon suomessa.
    Kiva postaus!

  7. Itse olen kyllä törmännyt samaan ilmiöön, varsinkin lähdön aikana huudellaan asiattomuuksia ja ohjeita muille kuskeille.
    Muutama vuosi sitten, kun oma tyttöni alkoi kilpaa ajaa, sain useinkin asiasta lohduttaa. Nykyisin ei enää asiasta ole meillä puhuttu, onko huutelu loppunut vai eikö siitä vain mainita? Tällai aikuisena toivoisin kyllä, että minulle tultaisiin kertomaan, jos oma lapseni käyttäytyy asiattomasti raviradalla. Luulen että muutkin vanhemmat sekä tuomaristo toivoisi, että asioihin voitaisiin puuttua.
    Tallialueella meitä on kyllä aina reilusti kohdeltu, on tarjottu ehjiä kärryjä lainaan, kun poni rikkoi omansa ennen starttia. Samoin on löytynyt lainaan kypärä, kotiin unohtuneen tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *